sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Pohjantekoa

Nyt se sitten alkaisi talon paikka hahmottua.
Muuraus aloitettiin toissa viikon perjantaina.
Monenlaista mietittävää on taas ollut, on siirrelty väliseiniä, saunaa ja pesuhuonetta on laajennettu sekä ikkunoiden paikkoja hiukan muuteltu. 

Onhan tuo yrittänyt pikkusen vastustaakin välillä, yksi päivä muurarin apulaiset pitivät niin hyvää vauhtia päällä ettei sitten hoksittu jättää ikkunanpaikkaa muuraamatta, siinä sitten sahailtiin jälkikäteen ikkunoiden paikkoja.. noh, sattuu sitä paremmissakin piireissä ;) Mehän ei anneta tuollaisten pikku juttujen vaikuttaa hyvään työilmapiiriin ja pitäähän sen välillä vastustaakin.

sementtikelkka

Molemmat kun ollaan nyt töissä, niin eihän tästä mitään tulisi ilman talkoolaisia! Erittäin hyviä sellaisia.
Osaavista kirvesmiehistä puhumattakaan. Vesisade on keskeyttänyt työt tähän mennessä vain yhtenä  päivänä, siihen nähden voisi sanoa, että säät ovat suosineet meitä.

Muurauksen suorittaa Tenho Lehtola, paikkakuntalainen muurari.








Jokainen harkko mikä naputellaan paikoilleen tuo lisää hymyä kasvoille ;) 
kyllä ihminen voi olla pienestä onnellinen.
 

Lisää kuvateksti

Kuljetuspalvelu Moilanen Oy:n Veli-Matti Moilanen kuskaa harkkoja ym. tavaraa Rautiasta tontille.
Maitokärryistä sirkkelöintiä seuraa työnjohtaja Anton





Kyllä vapaa ajan ongelmaa ei ole, vapaapäivät kuluu mukavasti rakennuksella.



Kotipaikassani on kenttäsirkkeli ja puuta omasta takaa,näin on voitu hyödyntää puutavaraa eri muodoissa ja sitä onkin kuskattu tontille useampana päivänä.



Harkkoja muurattu nyt 11 tasakierrosta, tästä oli hyvä jäädä Juhannuslomille.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Suunnittelu on päivän sana

näkemyksien vaihtoa Antonilla ja Juhalla




Tästä on hyvä jatkaa!

torstai 16. kesäkuuta 2011

Maatyöt

Viemäri- ja vesiliittymät vedettiin
jo edellisenä kesänä tontille
Lautatavaran kuskausta tontille



Kirves miehet Juha Lehtola ja Reijo Tapio tulivat tontille töihin viime maanantaina. mm. kaivuunlinjojen merkkaus tapahtui maanantaina ja tiistaina saapuikin jo kaivinkone tontille.


Kaivuutyön suorittaa Matti Kelloniemi Oy, kaivurin puikoissa istuu Pekka Kelloniemi.

Pyöräkuormaajaa ajaa Kalle Kelloniemi.
Aallonmurtaja-ainesta


Pohjatöiden merkeissä vierähti ensimmäinen viikko oikein joutusaan, viemäriputket vedettiin myös pihan poikki autotallin pohjaan, ettei sitten tarvitse alkaa pihaa repimään auki jos joskus tulee se lämmin autotalli rakennettua. Ja mm. eristystä parannettiin jätevesisäiliön ympäriltä.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Tontin Raivausta


Ensimmäinen puu nurin tontilta. Tuli mieleen tuossakin, että olisi tuo uuden rakentaminen yhtä joutusaa kuin tuo puun kaato ja vanhan hajoittaminen.. Isästä ja meidän molempien velipojista oli suuri apu puun kaadossa. Kaksi sunnuntaipäivää siinä meni mukavasti. Ja niitä oksia ei sitten ihan vähän ollutkaan. Useampi ilta siinä meni polttopuun teossa, joista kehkeytyikin mukavan kokoinen kasa.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty

Suunnitelmia vielä tarkennetaan...
Keväällä 2010 halusimme saada ammattilaisen näkemystä piirustuksiimme ja virallisempia kuvia talosta. Menimme vierailemaan Ikihirren tehtaalle, tämä oli luonnollinen valinta, koska tehdas sijaitsee paikkakunnalla ja olimme kuulleet Ikihirren toiminnasta positiivista.